Yhdysvaltain hallitus on viime aikoina jatkanut "vastavuoroisen tullipolitiikkansa" kiristämistä sisällyttämällä Bangladeshin ja Sri Lankan virallisesti pakotelistalle ja asettamalla niille korkeita tulleja, vastaavasti 37 % ja 44 %. Tämä toimenpide ei ole ainoastaan aiheuttanut "kohdennettua iskua" näiden kahden maan talousjärjestelmille, jotka ovat erittäin riippuvaisia tekstiilien viennistä, vaan myös laukaissut ketjureaktion maailmanlaajuisessa tekstiilien toimitusketjussa. Myös Yhdysvaltojen kotimainen tekstiili- ja vaatetusteollisuus on kärsinyt sekä nousevien kustannusten että toimitusketjujen myllerryksen kaksoispaineista.
I. Bangladesh: Tekstiilivienti menettää 3,3 miljardia dollaria, miljoonia työpaikkoja vaakalaudalla
Maailman toiseksi suurimpana vaateviejänä tekstiili- ja vaatetusteollisuus on Bangladeshin "taloudellinen elinehto". Tämä teollisuudenala muodostaa 11 % maan bruttokansantuotteesta, 84 % sen kokonaisviennistä ja työllistää suoraan yli 4 miljoonaa ihmistä (joista 80 % on naisia). Se tukee myös epäsuorasti yli 15 miljoonan ihmisen toimeentuloa teollisuusketjuissa. Yhdysvallat on Bangladeshin toiseksi suurin vientimarkkina-alue Euroopan unionin jälkeen. Vuonna 2023 Bangladeshin tekstiili- ja vaatetusvienti Yhdysvaltoihin oli 6,4 miljardia dollaria, mikä on yli 95 % sen kokonaisviennistä Yhdysvaltoihin. Vienti kattaa keskihintaiset ja edulliset nopeasti liikkuvat kulutustavarat, kuten t-paidat, farkut ja paidat, ja toimii keskeisenä toimitusketjun lähteenä yhdysvaltalaisille vähittäiskauppiaille, kuten Walmartille ja Targetille.
Yhdysvaltojen asettama 37 prosentin tulli bangladeshilaisille tuotteille tarkoittaa tällä kertaa sitä, että bangladeshilaisen puuvillaisen T-paidan, jonka alkuperäinen hinta oli 10 dollaria ja vientihinta 15 dollaria, on maksettava 5,55 dollaria lisää tulleja Yhdysvaltain markkinoille tultuaan, mikä nostaa kokonaiskustannukset suoraan 20,55 dollariin. Bangladeshin tekstiiliteollisuudelle, jonka keskeinen kilpailuetu on "alhaiset kustannukset ja ohuet voittomarginaalit", tämä tulli on ylittänyt selvästi alan keskimääräisen 5–8 prosentin voittomarginaalin. Bangladeshin vaatevalmistajien ja -viejien yhdistyksen (BGMEA) arvioiden mukaan tullien voimaantulon jälkeen maan tekstiilivienti Yhdysvaltoihin laskee 6,4 miljardista dollarista vuodessa noin 3,1 miljardiin dollariin, ja vuosittainen tappio on jopa 3,3 miljardia dollaria – mikä vastaa maan tekstiiliteollisuuden lähes puolet Yhdysvaltojen markkinaosuudesta.
Vielä kriittisempää on, että viennin lasku on laukaissut irtisanomisten aallon alalla. Tähän mennessä 27 pientä ja keskisuurta tekstiilitehdasta Bangladeshissa on lopettanut tuotannon menetettyjen tilausten vuoksi, mikä on johtanut noin 18 000 työntekijän työttömyyteen. BGMEA on varoittanut, että jos tullit pysyvät voimassa yli kuusi kuukautta, yli 50 tehdasta eri puolilla maata sulkeutuu ja työttömien määrä voi ylittää 100 000, mikä vaikuttaa entisestään yhteiskunnalliseen vakauteen ja ihmisten toimeentulon turvaamiseen maassa. Samaan aikaan Bangladeshin tekstiiliteollisuus on erittäin riippuvainen tuontipuuvillasta (noin 90 % puuvillasta on ostettava Yhdysvalloista ja Intiasta). Vientitulojen jyrkkä lasku johtaa myös valuuttavarantojen puutteeseen, mikä vaikuttaa maan kykyyn tuoda raaka-aineita, kuten puuvillaa, ja luo noidankehän, jossa "vienti vähenee → raaka-aineiden pula → kapasiteetin supistuminen".
II. Sri Lanka: 44 %:n tullivapautukset heikentävät kustannuksia, pylvästeollisuus on "ketjun katkeamisen" partaalla
Verrattuna Bangladeshiin, Sri Lankan tekstiiliteollisuus on kooltaan pienempi, mutta yhtä lailla kansantalouden "kulmakivi". Tekstiili- ja vaatetusteollisuus muodostaa 5 % maan bruttokansantuotteesta ja 45 % sen kokonaisviennistä, ja sillä on yli 300 000 suoraa työntekijää, mikä tekee siitä keskeisen teollisuudenalan Sri Lankan sodanjälkeisen talouden elpymisen kannalta. Sen vientiä Yhdysvaltoihin hallitsevat keskihintaiset ja kalliit kankaat sekä toiminnalliset vaatteet (kuten urheiluvaatteet ja alusvaatteet). Vuonna 2023 Sri Lankan tekstiilivienti Yhdysvaltoihin oli 1,8 miljardia dollaria, mikä on 7 % Yhdysvaltojen keskihintaisten ja kalliiden kankaiden tuontimarkkinoista.
Yhdysvaltojen nostama Sri Lankan tullimaksu tällä kertaa 44 prosenttiin tekee siitä yhden maista, joilla on korkeimmat tullit tässä "vastavuoroisten tullien" kierroksessa. Sri Lankan vaatevientiyhdistyksen (SLAEA) analyysin mukaan tämä tullimaksu nostaa suoraan maan tekstiilien vientikustannuksia noin 30 prosentilla. Esimerkiksi Sri Lankan lippulaivavientituotteen – "luomupuuvillasta valmistetun urheiluvaatteiden kankaan" – alkuperäinen vientihinta metritavarana oli 8 dollaria. Tullimaksun korotuksen jälkeen hinta nousi 11,52 dollariin, kun taas Intiasta ja Vietnamista tuotujen vastaavien tuotteiden hinta on vain 9–10 dollaria. Sri Lankan tuotteiden hintakilpailukyky on lähes kokonaan heikentynyt.
Tällä hetkellä useat Sri Lankan vientiyritykset ovat saaneet yhdysvaltalaisilta asiakkailta "tilausten keskeytysilmoituksia". Esimerkiksi Sri Lankan suurin vaatteiden viejä Brandix Group valmisti alun perin toiminnallisia alusvaatteita yhdysvaltalaiselle urheilubrändille Under Armour, jonka kuukausittainen tilausmäärä oli 500 000 kappaletta. Nyt tullimaksujen vuoksi Under Armour on siirtänyt 30 % tilauksistaan Vietnamin tehtaille. Toinen yritys, Hirdaramani, ilmoitti, että jos tulleja ei poisteta, sen vienti Yhdysvaltoihin kärsii tappioita kolmen kuukauden kuluessa ja se saattaa joutua sulkemaan kaksi Colombossa sijaitsevaa tehdasta, mikä vaikuttaa 8 000 työpaikkaan. Lisäksi Sri Lankan tekstiiliteollisuus on riippuvainen "tuontimateriaalien käsittely" -mallista (tuontiraaka-aineet muodostavat 70 % kokonaismäärästä). Viennin estyminen johtaa raaka-ainevarastojen kasaantumiseen, mikä kuluttaa yritysten käyttöpääomaa ja pahentaa entisestään niiden toimintavaikeuksia.
III. Yhdysvaltain kotimaan sektori: Toimitusketjun myllerrys + nousevat kustannukset, teollisuus ongelmissa
Yhdysvaltain hallituksen tullipolitiikka, joka näyttää kohdistuvan "ulkomaisiin kilpailijoihin", on itse asiassa aiheuttanut "vastareaktion" kotimaista tekstiili- ja vaatetusteollisuutta vastaan. Maailman suurimpana tekstiilien ja vaatteiden tuojana (jonka tuontimäärä oli 120 miljardia dollaria vuonna 2023) Yhdysvaltain tekstiili- ja vaatetusteollisuus edustaa "kotimaisen tuotannon yläpäässä ja tuonnin riippuvuuden alapäässä" - kotimaiset yritykset tuottavat pääasiassa raaka-aineita, kuten puuvillaa ja kemiallisia kuituja, kun taas 90 % valmiista vaatetuotteista on riippuvaisia tuonnista. Bangladesh ja Sri Lanka ovat tärkeitä keskihintaisten ja halpojen hintaluokkien vaatteiden ja keskihintaisten ja kalliiden kankaiden lähteitä Yhdysvalloille.
Tullien korotus on suoraan nostanut yhdysvaltalaisten kotimaisten yritysten hankintakustannuksia. American Apparel and Footwear Associationin (AAFA) tekemän tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisten tekstiili- ja vaatetustoimittajien keskimääräinen voittomarginaali on tällä hetkellä vain 3–5 %. 37–44 %:n tulli tarkoittaa, että yritykset joko "kattavat kustannukset itse" (mikä johtaa tappioihin) tai "siirtävät ne loppuhintoihin". Esimerkkinä yhdysvaltalainen kotimainen vähittäiskauppias JC Penney voi sanoa, että Bangladeshista ostettujen farkkujen alkuperäinen vähittäismyyntihinta oli 49,9 dollaria. Tullien korotuksen jälkeen, jos voittomarginaali halutaan säilyttää, vähittäismyyntihinnan on noustava 68,9 dollariin, mikä on lähes 40 %:n nousu. Jos hintaa ei koroteta, housuparin voitto laskee 3 dollarista 0,5 dollariin, eikä voittoa juurikaan synny.
Samaan aikaan toimitusketjun epävarmuus on asettanut yritykset "päätöksenteon dilemmaan". AAFA:n puheenjohtaja Julia Hughes huomautti hiljattain pidetyssä alan konferenssissa, että yhdysvaltalaiset yritykset suunnittelivat alun perin vähentävänsä riskejä "hajauttamalla hankintapaikkoja" (kuten siirtämällä joitakin tilauksia Kiinasta Bangladeshiin ja Sri Lankaan). Tullipolitiikan äkillinen eskaloituminen on kuitenkin häirinnyt kaikkia suunnitelmia: "Yritykset eivät tiedä, mikä maa on seuraava, johon tullien korotukset kohdistuvat, eivätkä ne tiedä, kuinka kauan tullit kestävät. Ne eivät uskalla helposti allekirjoittaa pitkäaikaisia sopimuksia uusien toimittajien kanssa, saati sitten investoida varoja uusien toimitusketjukanavien rakentamiseen." Tällä hetkellä 35 % yhdysvaltalaisista vaatetuojista on ilmoittanut "keskeyttävänsä uusien tilausten allekirjoittamisen", ja 28 % yrityksistä on alkanut arvioida toimitusketjujaan uudelleen ja harkitsee tilausten siirtämistä Meksikoon ja Keski-Amerikan maihin, joita tullit eivät kata. Näiden alueiden tuotantokapasiteetti on kuitenkin rajallinen (pystyy ottamaan vastaan vain 15 % Yhdysvaltojen vaatetuonnista), mikä vaikeuttaa Bangladeshin ja Sri Lankan jättämän markkinaraon täyttämistä lyhyellä aikavälillä.
Lisäksi yhdysvaltalaiset kuluttajat lopulta "maksavat laskun". Yhdysvaltain työtilastoviraston tiedot osoittavat, että Yhdysvaltain vaatteiden kuluttajahintaindeksi (CPI) on noussut 3,2 % vuodentakaisesta vuodesta 2024 lähtien. Tariffipolitiikan jatkuva kiristäminen voi johtaa vaatteiden hintojen 5–7 prosentin nousuun vuoden loppuun mennessä, mikä voimistaa inflaatiopaineita entisestään. Pienituloisten ryhmien käytettävissä olevista tuloista vaatemenot muodostavat suhteellisen suuren osan (noin 8 %), ja nousevat hinnat vaikuttavat suoraan heidän kulutuskykyynsä, mikä hillitsee kysyntää Yhdysvaltain kotimaisilla vaatetusmarkkinoilla.
IV. Globaalin tekstiilitoimitusketjun jälleenrakennus: Lyhyen aikavälin kaaos ja pitkän aikavälin sopeutuminen rinnakkain
Yhdysvaltojen asettamat tullit Bangladeshille ja Sri Lankalle ovat pohjimmiltaan pienoismalli globaalin tekstiilitoimitusketjun "geopolitisoitumisesta". Lyhyellä aikavälillä tämä politiikka on johtanut "tyhjiövyöhykkeeseen" globaalissa keskihintaisten ja halpojen vaatetustuotteiden toimitusketjussa – muut maat eivät pysty lyhyellä aikavälillä täysin absorboimaan tilausmenetyksiä Bangladeshissa ja Sri Lankassa, mikä voi aiheuttaa "varastopulaa" joillekin yhdysvaltalaisille jälleenmyyjille. Samaan aikaan näiden kahden maan tekstiiliteollisuuden lasku vaikuttaa myös raaka-aineiden, kuten puuvillan ja kemiallisten kuitujen, kysyntään, mikä aiheuttaa epäsuoria vaikutuksia puuvillaa vieviin maihin, kuten Yhdysvaltoihin ja Intiaan.
Pitkällä aikavälillä maailmanlaajuinen tekstiilitoimitusketju saattaa kiihdyttää sopeutumistaan kohti "lähituotantoa" ja "monipuolistamista": yhdysvaltalaiset yritykset saattavat siirtää tilauksia lisää Meksikoon ja Kanadaan (jotka nauttivat Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen mukaisista tullietuuksista), eurooppalaiset yritykset saattavat lisätä hankintojaan Turkista ja Marokosta, kun taas kiinalaiset tekstiiliyritykset voivat ottaa haltuunsa joitakin Bangladeshista ja Sri Lankasta siirrettyjä keskikokoisia ja kalliita tilauksia (kuten toiminnallisia kankaita ja ympäristöystävällisiä vaatteita), jotka perustuvat "täydelliseen teollisuusketjuunsa" (täydellinen järjestelmä puuvillan viljelystä valmiiden tuotteiden valmistukseen). Tämä sopeutumisprosessi vie kuitenkin aikaa (arviolta 1–2 vuotta) ja siihen liittyy toimitusketjun uudelleenrakentamisen kustannusten nousua, mikä vaikeuttaa nykyisen alan myllerryksen täydellistä lieventämistä lyhyellä aikavälillä.
Kiinalaisille tekstiilialan ulkomaankauppayrityksille tämä tullimyllyn kierros tuo mukanaan sekä haasteita (heikon globaalin kysynnän ja toimitusketjun kilpailun hallitseminen) että piileviä mahdollisuuksia. Ne voivat vahvistaa yhteistyötä paikallisten tehtaiden kanssa Bangladeshissa ja Sri Lankassa (esimerkiksi tarjoamalla teknistä tukea ja yhteistuotantoa) välttääkseen Yhdysvaltojen asettamat tulliesteet. Samalla ne voivat lisätä pyrkimyksiään tutkia kehittyviä markkinoita, kuten Kaakkois-Aasiaa ja Afrikkaa, mikä vähentää riippuvuutta Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteismarkkinoista ja saavuttaa siten suotuisamman aseman globaalin toimitusketjun uudelleenrakentamisessa.
Julkaisun aika: 16. elokuuta 2025